Rekrytointipalvelu Sihti logo

Construction Logistics Worker

Rekrytointipalvelu Sihti
Remote
Oulu, Finland· 10 days ago

Straight from Rekrytointipalvelu Sihti’s careers page. Apply on the company site — no recruiter, no middleman.

Rakennuslogistiikkatyöntekijä Ouluun

🦺 Rakenna yhdessä alan parhaiden ammattilaisten kanssa!

Etsimme nyt reippaita ja motivoituneita rakennuslogistiikkatyöntekijöitä Oulun yliopistollisen sairaalan C-rakennuksen rakentamisprojektiin. C-rakennus kuuluu OYS 2030 -ohjelman toiseen vaiheeseen, johon sisältyy myös vastavalmistunut F-rakennus.

Työtehtävät liittyvät sairaalaympäristön logistiikkaan ja materiaalivirtojen hallintaan. Työ sisältää muun muassa tavaran vastaanottoa, työmaan sisäisiä kuljetuksia sekä esimerkiksi materiaalien jakelua kerroksiin esimerkiksi hissiä, nosturia tai kurottajaa hyödyntäen.

Kyseessä on monivuotinen työmaa, johon lisäämme henkilöstöä vaiheittain projektin edetessä. Töitä tehdään alkuun arkisin yhdessä vuorossa klo 7.00–15.30, myöhemmin tilanteen mukaan 2- tai 3-vuorossa. Tarjolla on mahdollisuus pitkäkestoiseen työhön sekä erilaisiin työjaksoihin projektin eri vaiheissa. Ensimmäiset työntekijät ovat aloittaneet toukokuun ja kesän aikana 2026.

🤝 MITÄ TARJOAMME?

  • Mielenkiintoisen ja merkittävän työmaakohteen

  • Mahdollisuuden pitkäkestoiseen työllistymiseen

  • Rakennusalan TES:n mukaisen tai sitä paremman palkan, aina ajallaan

  • TES palkkaryhmä II-III mukaan, kokemusvuodet huomioiden

  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi rakennuslogistiikan parissa

  • Oman yhteyshenkilön, joka tukee sinua koko työsuhteen ajan

  • Luotettavan työnantajan ja asianmukaiset työvarusteet

👷 MITÄ ODOTAMME SINULTA?

  • Aikaisempaa kokemusta rakennustyömaalla työskentelystä, erityisesti logistiikka- tai materiaalinkäsittelytehtävistä

  • Ymmärrystä työmaiden materiaalivirroista ja sujuvasta tavarankäsittelystä

  • Kokemusta tai valmiutta käyttää työmaan kalustoa, kuten kurottajaa, nosturia tai muita apuvälineitä

  • Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia

  • Hyvää fyysistä kuntoa sekä oma-aloitteista ja vastuullista työotetta

  • Hyvää asennetta, tiimityötaitoja ja halua sitoutua pitkäkestoiseen projektiin

🧰 OTA SIHTIIN YHTEYTTÄ!

Lähetä hakemuksesi klikkaamalla Hae työpaikkaa -painiketta! Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten jätä hakemuksesi pian. Viimeinen hakupäivä tehtävään on 30.9.2026.

Lisätietoja tehtävästä antaa
Juho Niemelä p. 040 154 8905 tai
juho.niemela@sihti.fi.

P.S. Vinkkaa pestistä myös töitä etsivälle kaverillesi!

👉 YRITYKSESTÄ

NCC on yksi Pohjoismaiden johtavista rakennusyrityksistä, jossa meitä vie eteenpäin halu kehittyä—olipa sitten kyseessä rakennusprojektit tai henkilökohtainen osaaminen. Viemme päivittäin eteenpäin alan kiehtovimpia rakennusprojekteja tiiviissä yhteistyössä työntekijöidemme, kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa. Henkilöstöllämme on aktiivinen rooli yrityskulttuurissamme, joka perustuu vakaalle arvopohjalle ja joka tukee turvallista työpaikkaa. Yhteinen osaamisemme ja monipuoliset taustamme erottavat meidät muista.

Similar remote jobs

More like this →
Built Technologies logo

Built Technologies

Implementation Consultant, Construction

Remote
Nashville, TN$90k–$115k
✓ From careers page· about 11 hours ago
Groß & Partner logo

Groß & Partner

Commercial Employee, Construction Logistics

Remote
Frankfurt am Main, DE
✓ From careers page· about 16 hours ago
Vultr logo

Vultr

Regional Construction Manager

Remote
$150k–$180k
✓ From careers page· 1 day ago
Clark Construction logo

Clark Construction

Senior Energy and Commissioning Engineer

Remote
Irvine, CA$145k–$170k
✓ From careers page· 1 day ago

Discover More than 100,000 Hidden Remote Jobs Before Everyone Else

Unlock All Remote Jobs Today

Simple pricing. Big savings on Quarterly and Yearly.

Monthly Access

$19/month
  • Instant access to fresh remote jobs from 500+ companies
  • New opportunities added hourly, often 3-7 days before anywhere else
  • Advanced filtering by role type, stack, pay, and location
  • Priority customer support
Start 7-day trial — $2.95
Most Popular

Yearly Access

$59/year
  • Everything in Monthly
  • Save $169 (~74%) vs paying monthly
  • Average job search takes ~6 months - get covered for the whole journey
  • Less than the cost of one lunch per month for competitive advantage
  • Equivalent to just ~$4.92/month
Start 7-day trial — $2.95